perjantai 16. tammikuuta 2015

muotikuvien teemoja








tutustutaan muotikuvien maailmaan



Tässä jaksossa tutustumme muotikuvien maailmaan. Saimme tehtäväksi miettiä kahdeksan teemaa muotikuvalle ja etsiä niihin kahdeksan kuvaa. Tämän ideointitekniikan nimi on Lootuksen kukka. Meidän tiimi valitsi tähän lasten muotikuvat, sillä toteutamme tässä jaksossa myös itse muotikuvauksen asiakkaalle ja meidän tiimillä on tulossa lasten kuvaukset :)






keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Kokemusta vaatekaupasta

Olin loppuvuoden työharjoittelussa Lindex Myllyssä. Harjoittelu kesti 12 viikkoa ja siinä ajassa ehti hyvin päästä sisälle visualistin työhön vaatekaupassa. Ehdin rakentamaan useita näyteikkunoita, pöytiä, osastoja ja kampanjoita.
  Työhöni kuului kampanjoiden kyltitys, tuotteiden hälytys, henkarointi, viikkaukset, silittäminen, esillelaitto, pöytien ja osastojen visuaalisen ilmeen rakentaminen, nukkejen pukeminen, näyteikkunoiden rakentaminen sekä asiakaspalvelu ja kassatyöskentely.
Vaatteiden silittämistä ja rypytystä en ollut aiemmin tehnyt ja siihen sain paljon kokemusta Lindexillä. Myymälässä on useita eri kokonaisuuksia eli ns.mallistoja eri osastoilla. Lindexin naistenvaatekokonaisuuksia ovat basic, conte(conteporary), holly&whyte ja ed(everyday). Niissä oli opettelemista alussa, mutta ehdin hyvin ymmärtämään kunkin kokonaisuuden tyylin.


  Kolme asiaa, joista olen kiitollinen työpaikalleni:
-lämmin työilmapiiri ja että mut otettiin mukaan porukkaan
-sain kokonaisvaltaisen kokemuksen visualistin työstä vaatekaupassa
-tarpeeksi paljon itsenäisiä tehtäviä


SANASTOA: Heppa=vaaterekki
T-teline=t-kirjaimen mallinen vaateteline
A-teline=vaateteline jossa on a-kirjaimen malliset jalat
Aluri=alusvaateosasto
Rehang=osaston uudelleen rakentaminen
Viiri=juliste/kyltti
Expo=seinä joka on avoin ja näkyy molemmilta puolilta
Fittothegarment=mallikappaleiden ottaminen osaston jokaisesta vaatteesta ja niiden yhteen sovittaminen ja sijoittaminen sopiviin ryhmiin
















keskiviikko 10. syyskuuta 2014

lehtimainoksen harjoittelua




Eilen teimme koulussa harjoitustöinä sadonkorjuujuhla aiheiset lehtimainokset. Ohjeiksi annettiin, että pitää ilmoittaa missä, milloin, mitä ohjelmassa ja kuka järjestää. 
Oli niin kivaa tehdä illustratorilla jotain ihan oman näköistä! 
Olisi kyllä ihanaa järjestää sadonkorjuujuhlat ihan oikeastikin, mutta tänään tyydyn siihen luksukseen, että söimme kämppikseni kanssa ulkona ravintola Kertussa :)


inspiroitumaan!


http://visualinspiration2014blogi.blogspot.fi/


Viime perjantaina vierailtiin Helsigissä !
 Lähdettiin levittää julisteita Visual Inspiration 2014 päivästä sinne ja samalla päästiin vähän ostoksille. 
 Vietiin Millan ja Kaisan kanssa julisteita Sibelius akatemiaan ja ihailtiin hienoa musiikkitaloa. Oli ihanan näköistä kun aurinko paistoi ja kaikkialla oli taidetta!
Muutamaan sähkökaappiin kadulle laitettiin myös julisteita. 
Nyt toivottavasti ihmiset huomaisivat ne ja innostuisivat ja lähtisivät Saloon meän inspiroivaan tapahtumaan!! 

Mukaan shoppailuista tarttui mangon jakku, monkin paita ja huivi
 sekä caffista teetä ja suklaata☺

Tällä viikolla ollaan viety asioita eteenpäin tapahtumaprojektissamme, jotta ensi viikolla olevaan VISUAL INSPIRATION 2014 tapahtumaan mennessä kaikki olisi valmista ja kunnossa. Samalla on pitänyt liietä aikaa myös sille toiselle projektillemme nimeltä corten seinä.. sekä lehtimainoksen teon harjoitteluun. 
Aika tuntuu menevän hurjaa vauhtia eteenpäin kun on tekemistä!

Perjantaina lähdetään itse inspiroitumaan jälleen Habitareen :)


 

maanantai 25. elokuuta 2014

visual inspirationia järjestämässä

Toinen viikko koulussa meni ja jo nyt huomaan että miten stressitasoni on noussut huimasti.. 
Tapahtuman järjestäminen ei ole helppoa! Ei todellakaan sellaista kuin kuvittelin. Kaikki on paljon monimutkaisempaa..
Samalla kauhea huoli ja vastuu harteilla siitä, että tapahtuma saadaan aikaiseksi.. 
että saamme tarpeeksi esiintyjiä
että ohjelma on houkutteleva ja toimiva
että paikasta tulee kaunis ja hyvin järjestetty
että aikataulu pysyy ennen tapahtumaa ja tapahtuman aikana
että kaikki viihtyy ja tykkää siitä
että sinne tulee ihmisiä
että se onnistuu.. 

Mutta samalla iloitsen siitä, että saamme yhdessä tehdä jotain näin hienoa ja isoa kuin tapahtuman suunnittelu ja järjestäminen. Onhan se todella siistiä! Kokonaan meiän järjestämä tapahtuma! 
Ja koko ajan saan oppia uutta. 

Viime viikolla olen laskenut budjettia ja yrittänyt pitää muita myös kartalla rahankulusta. Olen pohtinut mistä saisimme säästettyä ja mihin on pakko laittaa rahaa. Kirjoitin meidän toimiston seinälle paperisen budjettiselvitelmän sekä tein myös koneelle tiedostona samanlaisen. Tein myös tiedoston erikseen esiintyjistä joille maksetaan korvausta ja opettelin täyttämään kaavakkeita joita tarvitaan koululle jokaisesta esiintyjästä..  Johtotiiminä autoimme yhtenä päivänä markkinointitiimiä pääsemään markkinoinnissa vauhtiin ja yhtenä päivänä jouduimme hajottamaan ohjelmatiimin jotta hekin pääsisivät paremmin eteenpäin. Facebookissa olen myös yrittänyt olla aktiivinen ja se on kyllä haastavaa..

Onneksi lauantaina sain nollata pääni ja matkustaa pohjanmaalle. Siellä juhlin rakkaan ystäväni häitä <3 Se oli ihanaa. Kaunis hääpari, mahtava juhlapaikka kasvihuoneravintola Linds kök, maukasta ruokaa, hauskaa ohjelmaa ja ihana tunnelma!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

inspiraatiota ja taustatietoa hakemassa

Follow Lillijulia's board corten on Pinterest.

Pinterest on niin mahtava inspiraatiopaikka ja työkalu moneen projektiin. Kun sinne menee siellä voi viettää useamman tunnin kerrallaan kauniiden kuvien ja inspiroivien asioiden parissa. Tässä kokoelma corten steel seinää varten.